Olen onnellisessa asemassa. Saan tehdä töitä, joista oikeasti pidän. Haluan olla mukana tekemässä maailmaa mullistavia verkkopalveluja, joten mikäli voin olla avuksi, ota yhteyttä. Työni tuloksia näet alla.
Stardoll.com
Olin mukana perustamassa suomalaista menestystarinaa. Nykyisin sivustolla on jo lähes 50 miljoonaa rekisteröitynyttä käyttäjää ympäri maailman ja se lienee Habbo Hotellin rinnalla suurimpia suomalaislähtöisiä verkkopalveluita maailmassa. Itse astuin pois aktiivisesta roolista ensimmäisen pääomasijoituskierroksen (Index Ventures) yhteydessä vuonna 2005. Tutustu tästä.
Kuvake.net
Palvelu on vuonna 2004 perustettu yhteisösivusto, joka tavoittaa viikottain noin 150,000 suomalaista nuorta. Sivustoa pyörittämään perustettiin vuonna 2005 Reflekto Oy. Myin yhtiön pääomistuksen Rohea Oy:lle vuoden 2009 alussa, mutta toimin edelleen Reflekton hallituksessa. Tutustu tästä.
Mikseri.net
Tästähän se kaikki aikoinaan alkoi. Koska vuonna 2001 Suomesta vielä puuttui pätevä levityskanava harrastelijamuusikoilta, lähdin sellaista toteuttamaan 17-vuotiaana päivätöideni rinnalla. Sittemmin sivusto on kasvanut yli 100,000 kappaleen musiikkipankiksi, josta kuunnellaan miljoonia kappaleita joka kuukausi. Myös Mikseri.netin pääomistus siirtyi vuonna 2009 Rohea Oy:lle. Tutustu tästä.
Emotionr.com
Lähdimme kehittämään vuonna 2006 Elmo Saukon kanssa ihmisten onnellisuutta mittaavaa sivustoa. Globaali sivusto mittaa ihmisten onnellisuutta eri puolilta maailmaa ja osaa kertoa ovatko esimerkiksi suomalaiset onnellisempia kuin ruotsalaiset. Sivusto myytiin vuonna 2009 Zallas Technologies-yhtiölle. Tutustu tästä.
Naurunappula.com
Vuonna 2007 perustettu viihde- ja ajanvietesivusto. Palveluun voi lähettää kuvia, videoita, pelejä, flash-animaatioita sekä tekstejä. Sivusto tavoittaa yli 70,000 suomalaista viikottain. Tutustu tästä.
C-4: San Diego
Solmin vuonna 2005 levytyssopimuksen Suomen Musiikin kanssa ja kappaleeni pääsi mm. Ylexin soittolistalle. Kappale pääsi myös vuoden 2005 viralliselle diskolistalle (Discopress). Kuuntele Mikseri.netistä.
